Jaahas. Nyt sitä sitten olis nelisen kuukautta vietetty tunturissa ja pari olis jälellä. Hmh. Mihin tää aika on kadonnu.
Eniveis, mullon ollu täällä kaikenkaikkiaan ihan huippua. Mä oon saanu ehkä maailman mahtavimpia kavereita ja muutaman ihanan ystävän, oon kokenu kaikenlaista ja alkanu tajuun, miks mä koskaan lähin tänne. Tää reissu on ollu yks mun elämän parhaita päätöksiä ja kiitos siitä kuuluu eräälle Neiti Koskelalle, joka joskus mut tänne sai ylipuhuttua. Ja tietysti kiitos myös mun maailman parhaalle äipälle, joka huolehtii mun Köpistä ja Ranesta niinkuin omistaan. Äh, mul on niin mahtavia tyyppejä mun elämässä, että en pysty uskookkaan. :) Ällöttävän onnellista hehkutusta, mutta totta joka sana.
Mä veikkaan, että jotain tekemistä on tolla aurinkolla, joka nytkin säteilee sälekaihtimien välistä ja häikii, kun naputtelen tätä. Sillä on niin iso vaikutus, ettei pysty uskookkaan. Hymyilee aina väkisin, kun ton näkee! Ja nythän täällä vasta alkaakin hyvät ajat, ihana kevät tunturissa, voihan morjestaa!
Mutta pitääköhän tän ajan kuitenkaan mennä näin pirun lujaa, tahdon nauttia tästä kaikesta ja vielä paljon!
Kesän suunnitelmatkin on jo tiedossa, kämppä Mansesta ja duuni, siellä nyt ainakin toukokuun puolesta välistä elokuun lopulle. Sitten saa nähä kuljettaako (ja tod.näk. kuljettaa) elämä tämän tytön takasin Sirkan kylälle ja Levihuudeille. Mutta, koska tässä on taas nähny, ettei kannata hirveenä suunnitella mitään, niin antaa elämän viedä sitte. Ainut varma asia on se, että saan kisut takasin pitkän vuoden jälkeen elokuussa ja aion ne sitten pitääkin.
Nyt mulla on niin hyvä fiilis, kun istun lämpösellä lattialla, musiikki soi ja mulla on iiso kahvikuppi kädessä, että en voi aatellakaan paskoja juttuja, jos niitä ees on. Tunturissa on ihania ihmisiä ja minä olen onnellinen. Tästä vielä vähä kurkistusta mun hyvänfiiliksensoittolistaan!
Ihanaa päivää, kiitti ja kuitti! :)
