- He istuivat siinä, missä minäkin ennen
Nuorina, kiirettöminä, kahden vain
Minä katsoin heitä vain ohi mennen
Olivat hetkessä, ei huolia lain
Oli ilmassa syksy ja orastava rakkaus
Minä lastani hyssyttelin vaunuissa
Oli siinä mennyt ja tuleva, koko pakkaus
Toivoin, saisi poika tytön, kuin lauluissa -
Täällä taas, äidin helmoissa, eli nykyisin mummulassa, minun nuoruuden kodissa, kotikodissa. Juhlittiin eilen äitin ja isäpuoleni järjestämää Pitämättömien juhlien Oktoberfestiä, eli kaikkia niitä pitämättömiä juhlia, joita juhlia halusi. Ja ehkä vähän niitten häitä, nuoripari lupautui toisilleen kesällä salaa, 17 vuoden yhdessäolon jälkeen. Että ihan kulkee suvussa tämä naima-asioiden salailu!
Jokatapauksessa, tänään juhlapaikalta poistuessa kävelin Siuron Knuutilasta äidille poika vaunuissa, nauttien kauniista syyspäivästä. Elin siinä hetkessä, mutta myös tulevassa ja menneessä, niissä muistoissa mitä matkan varrella tarttui Siurosta, niistä hetkistä haaveillen, joita lapsen kanssa täällä koetaan ja vain siinä, lämpimässä lokakuun ensimmäisen päivän auringossa. Mie muistan mistä aikanaan haaveilin ja vaikka mutkat matkassa muutti suuntaa, jotain on jäänyt kyydistä ja uutta otettu mukaan, on reitillä samoja etappeja, mitä silloinkin kartalle merkkasin. Perillekkään ei ole kiire.
Näin ihastuttavan kömpelön näköisen nuoriparin ja tiesin olleeni joskus se tyttö. Mut valtasi suuri nostalgia, täällä on ensirakkauden muistoja. Ja kaipaus, ei menneeseen, mutta nykyisen hellun luo. Jotain tässä viikonlopussa oli sellaista, minkä olisin halunnut jakaa Juuson kanssa. Hyvä näinkin, siinä kaipauksessa oli myös onnea.
