Joka aamu mie herään silmät ristissä, toiveikkaana, että tänään on se päivä. Sellainen hyvä päivä. Mie näen jo aamuviiden auringon säteet, kun Ahto herää ensimmäistä (tai kolmatta) kertaa yössä ja teoriassa ei ole mitään estettä sille, etteikö päivä olisi loistava. Joka tapauksessa aina niin ei ole, enkä ole pysynyt kärryillä onko siihen jotain erityistä syytä, mutta joskus sen päivän paukut loppuu jo Ahton ekoihin päikkäreihin. Eli aikamääreenä abaut nyt. Migreenikin on ollut vaivana jo toista viikkoa. Mutta tänään mikään näistä ei juuri nyt haittaa. Olo on taas hetken toiveikas. Kyllä tämä tästä. Vähän jo tuntuu, että olisi energiaakin. Ehkä ulkoilemaan? Ehkä jotain muuta? Mutta onko se ihme, jos nyt on tällainen olo, kun eilen ei ollut ja nukuin yli puolet päivästä. Nukuin ja nukkumisenkin jälkeen nukuin. Ja kaiken sen nukkumisenkin jälkeen väsytti.
Elämä on päättänyt nyt heittää kovalla kädellä vastoinkäymisiä meän perheen eteen. Tämän meikäläisen tilan lisäksi saatiin tuossa alkuviikosta tietää, että meän rakkaassa kodissa on vuotava katto ja mitä todennäköisimmin suht mittava kosteusvaurio. Kaikki sormet ristiin, että vahingot eivät olisi kauhean laajat, mutta sen näkee vasta kesäkuussa, kun remppahommiin päästään. Eli saattaa olla, että meän koti ei kesäaikaan ookkaan asumiskunnossa ja noh, kyllähän tämä kaikenlaista ressiä pukkaa. Vielä ei edes ole tietoa kenen pussista tämä lysti maksetaan ja vaikka periaatteessa tämä ei meän vika ole, niin pieni mahdollisuus on, että remonttikustannukset lankeavat meidän niskaan. Olo on voimaton koko tilanteen edessä, mutta eipä tässä voi kai muuta kun pyytää maailmankaikkeudelta, että olisi vähän suopeampi meitä kohtaan.
Kävin tällä viikolla ammatti-ihmisen luona juttelemassa tilastani ja ainakin pieniä toivonpilkahduksia sieltä lähti matkaan ja niistä yritän nyt ammentaa voimaa jaksaa. En ainakaan ole hullu tai parantumattomasti sairas. Ja vaikka se kuulostikin hiukan lohduttomalta, että 10 kuukauden univaje korjaantuu n. 20 kuukaudessa, niin lohtu se on pienikin lohtu, eli se, että tämä joskus korjaantuu!
Välillä tuntuu, ettei mikään tässä elämässä ole omissa näpeissä. Ei edes oma jaksaminen tai se, että voisin tsempata itseäni ylittämään tänään itseni. Mutta tänään aion kokeilla. Tänään aion jaksaa. Mutta en aio pakottaa mitään, joten ehkä on parempi sanoa, että tänään HALUAN jaksaa.
