Oh mother.

Elämässä on asioita, joiden täytyy toteutua. Mun elämässä niitä on vain muutama, mutta aattelin jakaa niistä jotain teillekin. Jokainen näistä tulee erillisessä postauksessaan ja ilmaantuu luettavaksi tässä ajan mittaan.

Joskus tossa tuli duunikaverin kanssa höpöteltyä kovasti lapsista ja avioliitosta ja muista asioista, joihin molemmat ajattelee nykyisen parisuhteensa etenevän. Mä sitten rupesin miettimään ja pyörittelemään tuota lapsiasiaa todenteolla päässäni. Totuushan on, että mä tahdon lapsia, vaikka mieluiten hetinytpian ja tahdon olla äiti. Mulla on ollut päässäni mielikuva kahdesta lapsesta, tytöstä ja pojasta, joilla saisi olla sellainen 1-3 vuotta ikäeroa. Lapsien nimet ovat pyörineet mielessä jo moneen kertaan ja, jos tässä nykyisessä suhteessa niin onnellisesti joskus käy, meillä on jo molempien lasten nimet päätettynä. Haha :D

Mutta oon ruvennu pohtiin asian toista puolta. Entä jos tuliskin eteen jotain, johon en ole varautunu. "Ikävimmässä" tapauksessa saisimmekin kaksi tyttöä tai kaksi poikaa, tai vaikka kolme lasta. Tai yrityksistä huolimatta saisimmekin vain yhden. Tai jotain oikeasti ikävää, entä jos tapahtuisi keskenmeno, olisinko kuinka nopeasti valmis yrittämään uudestaan. Tai sitten oikeasti tapahtuisi asia, joka saattaisi olla mulle pahin kolaus koskaan, mä en voisikaan saada lasta. Keinojahan on muitakin, mutta kuinka mä sen oikeasti kestäisin. Kaikki lippuslappuset, toivon ja epätoivon hetket, odotuksen ja niin edespäin. Mä en oikeasti tiedä miten kaikki asiat hoidetaan, mutta sen mä tiedän, ettei se varmasti helppoa tulisi olemaan. Kestäisinkö mä?

Entä pysyisikö se toinen siinä rinnalla, oltaisiinko siinä tilanteessa yhdessä. Tällä hetkellähän olen sen verta onnellinen, että olen parisuhteessa ihmisen kanssa, joka oikeasti myös tahtoo lapsia, tahtoo sen samanlaisen perheen, jonka mäkin ja se tuntuu hienolta, meillä on oikeasti yhteisiä unelmia. Aiemmin näin ei oo ollut. Ja ne unelmat ja tavoitteet on selvillä ihan muutaman hetken yhdessäolon jälkeen.  Mutta entä, jos ne unelmat vaatisivatkin paljon paljon enemmän työtä ja vaivaa, lopputulos tietenkin kaiken sen arvoisena. Olisko se liian rankkaa, pystyisinkö mä siihen, pystyttäiskö me?

Kaiken pohdinnan jälkeen oon kumminkin tietoinen asiasta, että mä jaksaisin yrittää. Varsinkin, kun vierellä on ihminen, jonka kanssa jaksaa. Mä tekisin ja tulenkin tekeen ihan mitä vain, että mä saan joskus tuntea sen ihanan äitiyden tunteen, joka on ollut mun äidillä, hänen äidillä ja monilla monilla miljoonilla ja tsiljoonilla muilla mua aiemmin. Sen ihanan hehkutuksen siitä omasta lapsesta ja sen uskomattoman rakkauden tunteen, jota ei millään muilla tavoin voi tuntea. Tahdon silitellä masua, jossa pieni kasvaa. Tahdon istua leikkikentän laidalla katsellen omia pieniä ihmeitäni ja huolehtia heistä. Mä tahdon sen kaiken, yövalvomisineen ja ikävine puolineenkin. Asia, jota haluan ennen kaikkea ja johon tuun pyrkiin tässä elämässä on se, että mä tahdon olla äiti.