Haikeeta, mutta onnellista.

Aivan järkyttävän ihana ja samalla raskas viikonloppu takana ja nyt saa hengähtää, sekä sen, että koko kesän osalta. Eilen päättyi reittiliikenne ja nyt ois vain muutamaa keikkaa vaille valmis tämä sesonki. Sitten vähän normaalia työtä ja pian jo lappiin.

Käytiin eilen sitten vähän juhlistamassa tätä kesää ja työporukkaa. Nyt taas jengi hajoo ja kaikki puuhailee omiaan. Siks oonki onnellinen, että tulee pidettyä yhteyttä näihin niin ihaniin ihmisiin kuitenki jatkossaki. Ja joidenkin kanssa päätyy tekeen toisenlaista sesonkia pimeeseen pohjoseen.
Mutta eilen sitten nautittiin hyvää ruokaa Saludissa ja täytyy sanoo kyllä oikeasti, että ruoka oli niin älyttömän hyvää ja sitä oli riittävästi. Meikäläinen oli ihan täynnä koko loppu illan. Söin pippuripihvin ja on se kyllä ansainnut kaiken sen hehkutuksen ja legendaarisen maineensa, oli meinaan niiin hyvää. Lihaa pysty leikkaan kun voita ja kypsyys oli just oikeenlainen medium- . Nam. Ei voi muuta sanoo. Yksinkertaista ja niin hyvää. Alkuun Saludissa kuuluu salaattipöytä, joka oli runsas ja monipuolinen ja maitto kyllä. Silmät saatto syödä vähä enemmän, ku olis tän tytön vatsaan mahtunutka, mutta kun oli niin hyvää! Ja sitten sen jälkkäri. Mä oon niin perso makeelle, kun voi vaan olla ja en kyllä pettyny, kun sain banaanijäätelöannokseni eteeni. Siinä oli kaikkee mitä toivoo voi. Toffeeta, banaanijäätelöä, mansikoita, kermavaahtoa jne..Tupla..tai jopa triplaNAM.

Iltaahan jatkettiin sitten kaupungin kuppiloihin ja ennen neljää oon painanu pään tyynyyn. Mukavaa oli! Joten suuri kiitos kaikille ihanille Hopealinjalaisille ja Runoilijantieläisille!

Tää päivä onki si menny haikeissa fiilingeissä. Nukuin pitkään ja kahden aikoihin lähdin kaupungille heippaamaan kummitädin ja serkun, jotka läks tänään sitten takasin kohti Norjaa. Tää on aina niin haikeeta. Aina. Tuntuu, että se vaan vaikeutuu joka vuosi, kun tuntuu, että nähdään niin harvoin. Mutta toisaalta nykyään alkaa oleen niin helppo nopsaa lentää toisten luo, ihan vaikka vaan viikonlopuks, että se sinänsä jo lievittää ikävää.
Ja kyllä mä täällä nyt vähän haikeilen tän kämpän, Tampereen ja kesän ihmisten perään. Sesonki kun loppuu, niin tuntuu, että mitäs nyt sitten. Toi paikka on mulle kuitenkin niin paljon enemmän kun kesätyö. Ja kohta tarttis jättää tää kiva kämppä ja kaikki tuttu ja turvallinen täällä Mansessa. Omituista. Ja ihanaa. Ja haikeeta. Ja silti jotain sellasta, mitä odotan ihan malttamattomana.

Ääh. Taas tällästä fiilistelyä. Näissä fiilingeissä on vaan jotain sellasta, mistä mä saan energiaa ja mä olen onnellinen. Pieneen ihmiseen mahtuu ihan hurja määrä suuria tunteita, tietäisitte vaan! :)