And I just can't hide it!
Huhhu. On tän tytön elämässä tapahtunu kaikenlaista, muttei koskaan mitään, mitä pian tulee tapahtumaan!! Tää pakkaa tavaransa ja elämänsä ja ottaa suunnaks pohjosen ja missioks sesonkityöt Lapissa talven ajaks. Oon niin innoissani, ettei mitään rajaa! Olkaa onnellisia mun puolesta, kaikki te! :)
Pitäskö sitä muka kertoo jotain tästä elämästä yleensä, kun onhan tässä jo tovi vierähtänyt viimesestä kirjoituskerrasta. Tuntuu ainakin siltä, että tarinaa riittäis moneksikin postaukseksi. Jos tässä nyt tekis pienen tiivistyksen ja näyttäis loput sitten kuvien ja pienten tarinoiden myötä, kunhan oikeasti saan kunnolla istahtaa ajan kanssa tän koneen ääreelle. Mutta niin..
..vaikka onkin tullut oltua koko kesä töissä, niin on sitä kerinnyt taas sattua kaikenlaista tässä kesän mittaan. Ensimmäinen ja varmaan kokolailla suurin muutos on tapahtunut parisuhteessa. Tai siinä, ettei sitä enää ole. Vaikka kuinka rakastaa ja tahtoo toisen kanssa olla, on se joskus vaan niin vaikeeta. Toivotaan, että elämä johdattaa yhteen, sitten kun aika on oikea, jos se niin on tarkoitettu. Olipas kliseistä, mutta totta joka ikinen sana.
..onhan sitä tullut tavattua liuta ihan uskomattoman upeita ja ihania ihmisiä ja saatua uusia kavereita. Mä tykkään olla ihmisten parissa ja oonkin niin onnellinen siitä, että mm. kesätyö saaressa on taas antanu mulle niin paljon ihania ihmisiä mun elämään, ettei hyvä tosikaan. Toivon ja uskon, että yhteydenpito jatkuu, niin saan näistä tyypeistä hyviä ystäviä ja mahtavia kavereita jatkoonkin! :)
..takana on myös muutamat aivan mahtavat kesäjuhlat. Kaikista rakkaimman isipapan häät oli niin mahtava kokemus ja ilonen juhlan aihe. Välillä itketti ja välillä nauratti ja fiilis oli mitä parhain. Kun näkee jonkun niin onnellisena ja niin rakastuneena, voi vaan toivoa, että omalle kohdalle joskus osuis jotain yhtä upeeta. Ja olla vaan onnellinen toisen onnesta. :)
Toinen kesän mahtava juhla oli hauska sukukokous Haapamäen tilalla, Vaskivedellä. Kuinka voikaan niin tuntemattomatkin ihmiset (kuten pikkuserkut, joita on nähny joskus ehkä kerran) tuntua hetken jälkeen niin tutuilta! Oli hauskaa kuunnella juttuja muiden perheistä ja kuulla myös monta kertaa "oivoi, mä oon nähnyt sut viimeks ku olit nääääin pikkunen, et sä varmaan muista ja ootpas kasvanu ja aikuistunu". No ei voi olla totta, jos oot mut viimeks nähny 10-15 vuotta sitten! :DD
Noniin ja ennenkun tällä kirjoitusinspiksellä tää "tiivistys" kasvaa pieneks romaaniks, niin taidan laittaa läppärin kiinni ja siirtyä unille. Kameran pitäis tulla ens viikolla, joten blogielämän normalisoitumista odotellen, heipat!<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti