Mun ihan turha ruveta kertoon kaikkea siltä ajalta, kun viimeks oon oikeesti päivittäny elämän sisällöstä teille. Mutta tosi mielellään kertoisin viime kesältä parista ihan mielettömästä jutusta ja etenki viimesen parin kuukauden sisällöstä, koska just ne jutut on saanu mulle tän olotilan. Ihan hassut pienet oivallukset, joista viime kirjotuksessa höpötin, ne on aiheutunu just näistä seuraavista asioista.
Eli, keväällä lähdin tunturista, niinkuin kaikki muutkin. Paitsi, että meikä ties palaavansa hetken päästä, omaan kotiin. Ja mä muistan sen hetken, kun mä palasin. Sen ekan illan omalla parvekkeella, kun aurinko ei laskenu, oli lämmin yö ja mä fiilistelin. Huikeeta.
Sitten alko duunit. Tuttu ja turvallinen Draivi ja hyvät tyypit. Lapin kesäki alko palaileen normaaleihin keleihin eli sateeseen ja harmaaseen, työmatkat oli kiva pyöräillä ja kaikki muutenki rullaili mukavasti. Oli Levi24-pyöräilytapahtumaa ja tutustu pariin uuteen ihmiseen. Urheilu maistu ja alkoholi ei. Sitten lähin juhannuksen jälkeen vähä lomaileen Ruisrockin ja ihan ykkösluokan mökkireissun merkeissä ja kun palasin siltä ihan huikealta vajaan parin viikon reissulta kotiin, alko täälläkin kesä. Lomasta jäi hyvät muistot ja niistä aion pitää kiinni, vaikka koskaan tapahtus mitä. Tai vaikka tapahtu jo.
Sitten meniki kuukausi painaen aamusta iltaan duunia, joka vapailla oli joku kylässä ja urheilla ei kerinnyt tai kuumuuden takia paljon jaksanut. Tai siltä se tuntu. Ja älkää käsittäkö väärin. Mä oon ihan törkeen onnellinen siitä, että porukat kävi, maailman rakkain pikkuveli oli täällä viikon, ihana ystäväpariskunta poikkes ja varsinki, että sai tehdä yhdessä kaikkea. Mutta mua uuvutti. Aina piti antaa itestä jotain muille, rakkausasiat ei ihan menny niinku piti, raha-asiat ressas ja vapaa-aikana en kerinny tekeen niitä juttuja, joita vaan mä halusin.
Jossain vaiheessa onneks löysin yhden elämäni siisteimmistä jutuista. Meinaan alamäkipyöräilyn! Yks päivä naapurin poika suostu ottaan meikän matkaan ja voi morjens! Parasta housut jalassa pitkään aikaan! Se tunne, kun sä hallitset sen pyörän niitten kurvien, irtokivien, mudan, pikkupolkujen, kantojen, hyppyrien ja ylipäätään alamäkien ajan. Se adrenaliinin määrä! Ja se vapaus. Ja voitteko kuvitella, missä meikätyttö vietti sen jälkeen kaikensen ajan, kun oli vaan mahdollista? Jep, pyörän päällä. Siellä pääs pakoon kaikkea ja kaikkia.
Ja uus kamerakin tuli postissa. Jotenkin on kuvailu maistunu paremmin ton 70D:n kanssa entä tonnisatasen. Mullon paljon kuvailujuttuja, joita myös haluttaa päästä jakamaan!
Kuvasin muunmuassa mun ekat häät kesällä. Voisin tehdä niistä ainaki semmosen kuvakoosteen erikseen, on meinaan ihania kuvia! Ihana pari, ihanat häät, edelleen, kiitos Saara ja Mikko ihan mielettömästi! <3
Samalla reissulla kävin vähä pyörähtää Helsingissä tapaan paria sellasta tärkeetä ihmistä mun elämässä, joita en ollu nähny pariin vuoteen. Aika ei onneks pääse meijän väliin, vaan aina jatkuu juttu ku eilen oltais nähty! :)
Kävin myös äitillä, iskällä, vaarilla, mummulla ja monia ystäviä tuli nähtyä. Ja maailman sulosin lapsi, mun ihanan ja niin tärkeen ystävän vauva. Ihana tyttö, joka sulatti tätskän sydämen hetkessä. Siittä tulee niin ihana prinsessa joskus.
Koin myös elämäni varmasti ikimuistoisimman junamatkan todella sattuman kautta. Ei huono.
Ja kun mä palasin kotiin, ei menny pariakaan päivää, kun Heidi-vaimo seuras perässä ja muutti kamansa tohon naapuriin. Nyt me on nähty toisiamme melkein joka päivä siitä lähtien ja eletään sellasta kahden (välistä myös kolmen) asunnon kommuunielämää, että terve.
Ruskasesonki alko ja tunturissaki alko pyöriin porukkaa. Tuli tyyppejä takasi töihin ja baarit ja ravintolat availi oviaan. Sää alko muuttuun syksyseks, yöt pimeneen ja päivät kylmeneen. Sit yhtenä päivänä havahdut siihen, kuinka maa on punasenaan ja kaikkialla on kaunista ja värikästä. Ihan mahtavaa aikaa. Koko ruskasta on mulla positiiviset vibat. Oli urheilua yksin ja yhdessä, hyvää ruokaa, mahtavia tyyppejä, uusia ihmissuhteita, kommuunielämää, bailaamista selvin- ja ei-niin-selvinpäin, tunteita ja läheisyyttä. Revontulia, valokuvaamista, musiikkia, mietiskelyä, lukemista ja rauhoittumista. Ei ressiä ja hyvä olla.
Kotiin sieltä palailin kaks viikkoo si ja kotona kerkis ollakki suunnilleen sen verran, että palautu, purki ja pakkas uudet kamat ja otti auton nokan suunnan vähän etelämmäks. Ja nyt, olen palannut siitäkin reissusta ja viikon päästä alkais työt. Hullua kuinka aika menee. Mutta onneks sitä kerkiää paljon tapahtumaanki sitte!
Nyt me Heidin kans oltiin siis Syötteellä moikkaamassa ystäväpariskuntaa ja rentoutumassa siellä, ennenku suunnattiin pariks päiväks Ouluun korkkaamaan uusi Ihku Bar. Ja olihan melkoseet kolme päivää Oulussa. Tiivistin koko reissun Facebookkiin näin enkä varmasti parempaa tiivistystä keksi: huikeita ja rakkaita ihmisiä, musafiilistelyä monessa eri muodossa, tanssia, syvällisiä ja ei-niin-syvällisiä keskusteluja, selvinpäin ja ei-niin-selvinpäin, hymyä ja aitoa iloa.
Kuinka sitä sitten onkaan just nyt niin onnellisena tässä kotisohvalla, huokasee helpotuksesta kun saa palata normaalirytmiin ja nauttiin tästä tekemättömyydestä. Jep, sopivassa suhteessa kaikkea, niin nauttii. Liikaan bailaamiseen ja reissailuunkin kyllästys jossain kohtaa, niin sillon kun on just sopivan kivaa, on hyvä lähtee meneen. Ja kun taas sohvalla kököttäminen ei enää nappaa, on aika taas kaivaa
Ja sieltä voi jokainen omalla kohdallaan rivien välistä lukea ja poimia ne onnellisuusoivallukset. Ja jossei ne ihan aukea, annan yhden vinkin. Tee asioita, jotka saa sut hymyileen, niiden ihmisten kanssa, jotka saa sut hymyileen.
Rauhaa ja rakkautta, meikä kuittaa tältä erää. Olipa makia päästää tää kaikki ulos ja kerrata nää tapahtumat. Pusuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti