On levoton olla. Eikä vain mulla vaan monilla muillakin. Muutoksia on selvästi tulossa, maailmalla tapahtuu mielenkiintoisia käänteitä, joista meille ei kerrota kaikkea ja on itse päätettävä, kehen ja mihin luottaa. Epätietoisuutta ja ikäviä uutisia. Kumoavia teorioita ja tutkimuksia meille uskotellusta todellisuudesta. Politiikkaa, maailmantaloutta, sääntöjä, lakeja, uudistuksia, you name it. Kahtiajakoa ympäri maailman, rikkaisiin ja köyhiin, sotaan ja rauhaan, mustaan ja valkoiseen. Jotakin väreilee ilmassa koko ajan. Yhteys rinnakkaisiin todellisuuksiin, ympärillämme pyöriviin toisiin maailmoihin ja muihin ihmisiin on käsin kosketeltavissa, mutta kuitenkin, todella kaukana. Hetkessä hiljaisuutta kuulet mielessä paljon häiriöitä, joita et tiennyt olevan olemassa. Huolta ympärillä olevista asioista ja ihmisistä. Huolta tulevaisuudesta. Elokuutio naaman edessä hohkaamassa sinistä valoa, joka imee kasvosi harmaaksi. Todellisuus somessa ja todellisuus ympärilläsi. Tarve olla jotain ja kaikkien nähtävillä. Kuitenkin halua piiloutua tältä kaikelta.
Mie olen kyllästynyt. Moniin ihmisiin ja asioihin ympärilläni, älypuhelimiin, tv-sarjoihin, mediaan. Siihen, mihin tärkeysjärjestykseen ihmiset asioita laittavat. En halua nostaa itseäni jalustalle mitenkään, tässä sitä näpytellään ihan yhtälailla tabletilla ja tylsät hetket täytetään erilaisten uutisvirtojen selailulla. Mutta en usko, että kaipasin tätä kaikkea kovin, jos sen täysin heivaisin. Mutta olisin ulkopuolella, tai ainakin tietyn piirin tavoittamattomissa. Jaan omaakin elämää sosiaalisessa mediassa myöskin siksi, että kaverit ja sukulaiset muualla näkee, miten menee. Ja mie nään, miten muilla. Mutta todellisuus on yleensä niin jotain muuta, kuin julkisista pintaraapaisuista annamme ymmärtää, joten olen luopunut tästä pikkuhiljaa. Suuri syy tälle on myös miehen koko ajan piippava puhelin, häntä kun kaivataan joka puolelle ja joka puolelta. Olen oppinut laittamaan oman puhelimen äänettömälle kotona, vähentämään melua. Ttavoitat minut, jos haluan mun olevan tavoitettavissa ja se on karsinut jotain tyyppejä pois mun sosiaalisesta verkostosta. Ikävämpi homma, mutta näin se vain on. Ja jos mä kaipaan sua viestein tai puheluin tai vaivaudun kommentoimaan statustasi, kuvaasi tms, se oikeasti tarkoittaa, että olen halunnut ottaa tuon kammotuksen, jota puhelimeksikin kutsun, käteen ja näpytellä sulle jotain. Silloin mä todella olen kaivannut sua syystä. Ja silloin, kun kysyn nähdäänkö, mä todella haluan nähdä sua. Mä olen askel askeleelta vieraantumassa tästä nykyajan koko ajan saatavilla olosta, ja vaikka saan nauttia tarpeeksi yksinäisyydestä, on mulla on huutava kaipuu mielen hiljaisuuteen.
On siis kamalaa, kun kaikessa hälinässä mä en löydäkään tietäni sinne hiljaisuuden keskelle. Koko ajan mieleen nousee joku muu. Ehkä se on tämä toukka, jonka energiat sekoittuu muhun, ehkä maailma ympärillä vain on sellaisilla taajuuksilla kaikkialla, että on todella tehtävä töitä päästäkseen yli kaiken sen aalloilla kulkevan melun taa ja siihen hiljaisuuden hetkeen, jossa mieli on tyyni ja stressin voi hengittää pois. Ehkä kaikki muutkin maailmassa yrittävät yhteyttä juuri nyt ja linjat ovat tukossa. En yhtään ihmettele tällä maailman menolla, etteikö ihmiset yrittäisi turvautua siihen korkeampaan, oli se sitten jumala kuin jumala, taho kuin taho. Maailman tila on rehellisesti sanottuna aivan kamala. Eikä mulla ihan tosi ole mitään varmuutta siitä, tuleeko tässä edes käymään hyvin. Välillä mie mietin, että onko oikein tuoda tähän maailmaan uusi tyyppi, saako hän nauttia siitä kaikesta, jota haluan hänen kokevan. Ja samalla toivo sisälläni herää, että ehkä hän onkin se avain maailman muutokseen. Vaatimattomia tavoitteita pienelle myörijälle mahassani, eikö? Älkää hölmöt ymmärtäkö väärin, en minä ole koskaan luullut, että yksi ihminen muuttaisi maailmaa, mutta ehkä meidän tyyppi onkin muutoksen sukupolvea ja siksikin sen energiat sekoittuu mun vasta alkaneen muutoksen energioihin niin kovin.
Koin parin viime päivän aikana jotain, mistä en oikein tiedä itsekään kunnolla. Ehkä paluu perusasioiden äärelle, aikaa rakkaimman hipinretkun kanssa, valaiseva vierailu Lohinivassa, ehkä hieman parempi fyysinen kunto (se kyllä on jo muisto vain), pienen ihmeemme näkeminen rakenneultran kautta, maya-astrologian osuvat tulkinnat elämästä juuri nyt, täyden kuun aika, päivän pidentyminen, aurinko tai mikä ikinä se kokemus olikaan, joka sai mut hetkeksi pysähtymään ja hiljentymään, olen siitä kiitollinen. Se sai mut muistamaan asioita, joista mie nautin, tuntemaan itseni minuksi. Tarkastelemaan tätä aikaa muutoksien aikana. Katsomaan kivun ja säryn ja valittamisen kuplan ulkopuolelle ja näkemään siellä ihmisen, joka on ollu mun rinnalla kaiken aikaa, eikä valittanut ääneen juuri kertaakaan. Sopimaan tapaamisia kavereiden kanssa, mitkä valitettavasti jouduin, huonon olon iskettyä, perumaan. Jätin jotain taakseni, vaikken tiedäkään mistä luovuin. Mutta koska en tiedä, en surekaan menetystä. En osaa kaivata sitä, kun en tiedä mitä se oli. Mutta tunnen itseni onnellisemmaksi nyt, kun se on poissa. Tunnen parempaa yhteyttä lapseeni ja omaan itseeni, meidän energioihin. Tunnen oloni turvallisemmaksi tässä maailmassa, kuin hetki sitten, huolimatta kauheuksista mm. Brysselissä. Kutsukaa minua kylmäksi tai tunteettomaksi, mutta joka sekunti maailmassa tapahtuu yhtä kauheita tai kauheampia asioita kuin "terroriteot", joilla pelkoamme lietsotaan ja saadaan meidät kulkemaan haluttuun suuntaan. On kamalaa, että heräämme asioiden laitaan vasta, kun kotiovella jysähtää. Nyt jos koskaan, on se aika, kun maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana. Ota selvää asioista, tutki ja perehdy, etsi kaltaisias ja vaikuta. Pienesti tai suuresti. Mutta tunne nää vibat, jota maailmankaikkeus meille antaa juuri nyt ja anna niiden viedä sua mukanaan. On aika rikkoa normeja, luoda uutta ja aktivoitua uudelleen. Sulkea nämä hikiset näytöt hetkeksi ja palata perusasioiden ja mielen hiljaisuuden keskelle. Ja niin miekin nyt teen, eli painun unille ottamaan vastaan sen, mitä tämä täysi kuu tuo mun uniin. Ehkä sitä huomenna herää taas viisaampana tai siihen, että tämä maailma on muuttunut. Ehkä minä olen. Kuka tietää, mutta annetaan näiden energioiden virrata.
Peace and luv,
Neitopeikko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti