Kaikilla leffoilla on oma soundtrack ja koska oma elämäni välillä tuntuu olevan kuin elokuvaa, tai kuten hyvä ystäväni sanoi "Salatut elämät ilman kesätaukoa" niin laitetaampa järjetykseen vuoden muistot ja niihin liittyvät biisit.
1. https://www.youtube.com/watch?v=B13lpHA27dw
Pää-Äijät - Shamppanjataivas
Alkuvuoden kovin hype tän jutun ympärillä, ja siihen liittyy niin paljon hyviä ja huonoja muistoja, että olisi kumma, jossei tämä soundtrackia alottaisi.
2. https://www.youtube.com/watch?v=vbUWdDB1mHM
Krast - Brenn Meg Opp
Bändi, jolta kauan odotin tätä julkaisua ja kappale, joka kerta toisensa jälkeen nostattaa kylmät väreet pintaan.
3. https://www.youtube.com/watch?v=fGv7AiXlzbU
Laineen Kasperi - 7 miljardia soluttautujaa
Mitä ikimuistoisin extemporekeikka Inarin PaPaNassa, keikka, jonka jälkeen minusta tuli rouvaihminen, sanottuani tahdon Saariselän Kaunispäällä, läsnä vain mie, Juuso, Kentsu, joka meät vihki ja revontulet.
4.https://www.youtube.com/watch?v=1VP3i68iWO8
Hoippu Orkesteri - Ainokainen
Keväällä, ihan mua varten, oli Levillä keikalla yksi minun lempibändeistä ja mie tiiän, että tämän biisin aikaan Juuson piti kosia minua julkisesti. Parin muuttujan takia niin ei käynyt, mutta kun sen sydämessään tiesi ja kappaleen aviomiehensä kanssa tanssi, ei tätä juuri voi unohtaa.
5. https://youtu.be/OPonZgPaCO0
Tapparan maalilaulu, koska #suomenmestarit
6. Pää-Äijät - Reggaetuutti
Norja, Lofootit, road trip ja eka meijän yhteinen reissu, nukuttiin autossa ja sanotettiin Pää-Äijien uutta musaa. Ihailtiin maisemia ja nautittiin vain yhteisestä ajasta. Muistoja.
7. Pää-Äijät - Viikonloppuviikinki
Tämähän lyötiin ulos vasta loppuvuodesta, mutta ne lukuisat kerrat kun Juuso tätä äänitteli meijän porukoitten yläkerrassa ei unohdu. On varmaan mutsi ihmetelly kerran jos toisenkin, että mitä ihmeen älämölöö yläkerrasta kuuluu. :D
8. https://youtu.be/AGq6YiV0nm4
Stepa - Muksut
Synnytyksen jälkeen, pieni nyytti rinnalla, perheen kesken Taysin synnyttäneiden osastolla, oli pakko kurkata Stepan uus biisi ja jostain kumman syystä siihen hetkeen kolahti.
9. https://youtu.be/pAP0nsGc98A
Edorf - Muukalainen
Kauan odotettu, liikuttava, koskettava, elämän hauraudesta muistuttava ja kaikessa lyyrisessä upeudessaan pysäyttävä albumi ja siltä minun lemppari. Ei lisättävää.
10. https://youtu.be/EDQgU1CPpis?list=PLuY9wIKeY3jqsiK_Rvb-C26-nrsEfz9f_
Hang drum by Daniel Waples.
Kaiken tän äidiksi tulon ja opettelun keskellä musiikki on jäänyt liian vähälle, vaikka Ahtolle laulaakin kaikenlaista ja noh, osaksi siksi, että kuulee vain uutta Pää-Äijät matskua, niin aina tähän on hyvä turvautua ja rentoutua tämän parissa.
11. Niin, harmikseni en pysty tähän liittämään tärkeimpiä biisejä, kuten meän pojan nimiäisseremoniaan Juuson säveltämää biisiä, tai Juuson mulle tekemää "kosinta/anteeksipyyntö/rakkaudentunnustus"-biisiä, mutta siellä ne on, elämän soittolistalla.
Niin, musiikki, se on kaikkialla ja kaikessa läsnä. Joskus se on vain luonnon tuottamaa ääntä, kaunista, jollei kauneinta musiikkia sekin. Paljon muutakin on mahtunut vuoteen, mutta tässä tärkeimmät.
Ja nyt ottamaan vastaan vuosi 2017, oi, mitä musiikkia se tuokaan tullessaan... ;)
lauantai 31. joulukuuta 2016
perjantai 16. joulukuuta 2016
Ihmisen ikävä toisen luo.
Tais lähtee vähä lapasesta viime tekstissä. Tätä tää on, hormonihuuruinen pää ei paljon järjellä ajattele. Mutta enikeis, tuolta musta tuntui. Ja nyt taas tuntuu, että feministi sisälläni on hiljennyt, puikoissa on taas melko normi-Milja, jolla on vain järjetön koti-ikävä, kaipuu oman kullan kainaloon ja tarve rauhalle. Ollaan poitsun kans etelässä toista viikkoa, Juuso lähti tiistaina kotiin takas, duunit ja meän kissapallerot kutsu. Eipä me keritty viettään aikaa paljon täälläkään yhdessä, enimmäkseen se on Pää-äijäillyt viime ajat, uutta musaa pukkaa ja muutenkin hommaa riittää. Niin, vaikka mekin sitä pojan kanssa kaivataan ja kyläilyjen lomassa on saanu vastailla täällä lukemattomiin kyselyihin, missäs Juuso on, niin ymmärtäähän tuon, palkallista duunia se on vaan jomman kumman tehtävä. Välillä mie toivon, että me saatais kunnolla hetki hengähtää perheen kesken, ilman kiirettä ja somea ja uusia Pää-Äijät biisejä ja muuta suoritettavaa. Ilman sairasteluja ja huonoa tuulta ja itkuista väsymystä. Että olisi vain niitä pieniä hetkiä meidän perheen kesken, ulkona pulkkaillen, revontulia iltaisin/öisin metsästäen tai kotona takkatulen ääressä hiljentyen. Noh, ensi vuoden puolella sitten, mutta sitten kun niitä on, niistä nauttii ihan eri tavoin.
Ikävä ja kaipuu on yksi yleisimmistä tunteista, joita tunnen. Pohjoisessa ikävöin etelän ystäviä, perhettä ja sukulaisia, mutta en juuri koskaan kaupunkeja, aikatauluja, suorittamista, ja sitä tämä mulle aina on. Rakkaiden ihmisten näkemiseen kuuluu sellainen energia ja aika, että se, mitä joku kuvittelee olevan mulle loma tai hetki hengähtää, ei todellakaan ole sitä. Mie jaksan tätä vain ja ainoastaan, koska mie tapaan minulle niin kovin rakkaita ihmisiä. Mie tiiän ihan varsin hyvin valinneeni tämän tien itse, mutta joka kerta etelässä huomaan valinneeni niin oikean tien. Mie en vain kuulu tänne. Me ei mitä todennäköisimmin olla tulossa etelään asumaan, mutta en voi koskaan sanoa ei koskaan. Mistä sitä tietää mitä elämä eteen lykkää. Täällä ollessa mie olen aina ahdistunut, epäjärjestelmällinen, hajamielinen, kiireinen. Kaikki vielä on kertaantunut nyt lapsen saannin myötä. Kotona sitä hengittää vaan niin paljon vapaammin. Ja siksi mie niin kotiin kaipaankin. Mie ihan kovin yritän aina olla tyytyväinen hetkessä ja nauttia elämän pienistä asioista, mutta näistä etelän reissuista ja ihmisten näkemisestä mie kehitän kyllä välillä sellaisen suorituksen itelleni, että oksat pois. Ja kyllähän sitä nykyään haluaa, että nämä ihmiset on pojan elämässä läsnä, joten, siksi täällä myös ollaan. Mutta sitten mie ikävöin kotia, niitä ystäviä ja aktiviteetteja ja sitä miestä, jota mie niin kovin rakastan. Vaikka Juuso onkin usein etelässä meän kanssa, on nää reissut sille duunia, hyvä, että hetken kerkiää sukuloida ja sekin väsyneenä, pakko arvostaa, että jaksaa edes sen.
Näin joulun alla perheen ja yhdessäolon merkitys korostuu, sillä jos joulu jotain minulle merkitsee, niin läheisten kesken yhdessäoloa. Tänä jouluna, Ahton ensimmäisenä jouluna, me ollaan oman perheen kesken Levillä. Mie käväsen aattona töissä vähän ja Juusolla onkin Pää-Äijät-keikka heti joulupäivänä. En voi valehdella, olisin halunnut edes yhden päivän minun miesten kanssa rauhassa. Onneksi mulla on Ahto (ja kisut), ainakin me ollaan yhdessä, mutta noh, me ollaan sitä lähinnä 24/7 joten ei se isukinkaan läsnäolo haittaisi.
Niin, se ikävä. Samalla maailman kamalin ja kalvavin, mutta niin arvokas tunne. Tietääpä, että joku merkitsee. Vietiin tänään mummun ja vaarin haudalle kynttilät. Vierähti kyynel, koska niin lämpimät muistot tulvahti mieleen ja ikävä iski. Mie niin kovin halusin siinä kiven äärellä seisoessani, että mummu ja vaari olisivat tulleet katsomaan, miten upean lapsen se miekin olen elämääni saanut. Kyllä he näkevätkin, harmi vain, en näe heitä. Vaarin läsnäolon tunnen kyllä joskus vahvasti, jos ihan henkimaailman asioihin mennään. Se jos mikä lämmittää, tieto, että sielläkin maailmassa on joku tuki ja turva.
Tuo haudalla tunnettu ikävä ei koskaan hellitä, onneksi muihin ikäviin on vielä helpotus olemassa, kunhan vain järjestää aikaa. Nyt on nautittava hetkistä täällä, joten unille, jotta jaksaa huomenna taas treffata jonkun rakkaan. Muistakaa, että mie olen täällä käymässä vain, koska te merkitsette mulle niin paljon. Ja kun maanantaiaamuna mie nään sen yhden hipin ja pojan naaman kun se näkee iskän taas, niin se pyyhkii kaikki ikävöinnit hetkeksi tiehensä ja siinä hetkessä on onni. Niinkuin tässäkin, tuon toukan tuhistessa unta vieressä, unihiekan pikkuhiljaa varisten myös minun silmiini.
Yötä, rauhaa ja rakkautta, Neitopeikko
Niin, se ikävä. Samalla maailman kamalin ja kalvavin, mutta niin arvokas tunne. Tietääpä, että joku merkitsee. Vietiin tänään mummun ja vaarin haudalle kynttilät. Vierähti kyynel, koska niin lämpimät muistot tulvahti mieleen ja ikävä iski. Mie niin kovin halusin siinä kiven äärellä seisoessani, että mummu ja vaari olisivat tulleet katsomaan, miten upean lapsen se miekin olen elämääni saanut. Kyllä he näkevätkin, harmi vain, en näe heitä. Vaarin läsnäolon tunnen kyllä joskus vahvasti, jos ihan henkimaailman asioihin mennään. Se jos mikä lämmittää, tieto, että sielläkin maailmassa on joku tuki ja turva.
Tuo haudalla tunnettu ikävä ei koskaan hellitä, onneksi muihin ikäviin on vielä helpotus olemassa, kunhan vain järjestää aikaa. Nyt on nautittava hetkistä täällä, joten unille, jotta jaksaa huomenna taas treffata jonkun rakkaan. Muistakaa, että mie olen täällä käymässä vain, koska te merkitsette mulle niin paljon. Ja kun maanantaiaamuna mie nään sen yhden hipin ja pojan naaman kun se näkee iskän taas, niin se pyyhkii kaikki ikävöinnit hetkeksi tiehensä ja siinä hetkessä on onni. Niinkuin tässäkin, tuon toukan tuhistessa unta vieressä, unihiekan pikkuhiljaa varisten myös minun silmiini.
Yötä, rauhaa ja rakkautta, Neitopeikko
perjantai 2. joulukuuta 2016
Naisen osa.
Sen enempää feministiksi leimautumatta on sivuttava hieman miesten ja naisten välisiä eroja. Näin niinkuin perheenperustamisen tai ehkäisyn kannalta. Sohaisen mitä todennäköisemmin hieman muurahaispesää ystäväpiirissäni, mutta olkoot. Tässä tekstissä olisi hieman eri sävy, jos tässä näytön ääressä naputtelisi nyt mies. Ja suljettakoot katkeruus ulos tästä nyt, sillä tämä on enemmänkin yleismaailmallista ihmettelyä asian tiimoilta. Enkä usko olevani kummoinen ehkäisyvalistajakaan.
Oletko mies, tai nainen, ja et tykkää käyttää yhdynnässä kumia? Miepä kerron pienen tarinan.
Oli mies ja oli nainen. Heidän vapaa suhde perustui luottamukseen myös toisten seksikumppaneiden kanssa käytetyn ehkäisyn suhteen. Sitten sitä oltiinkin pissaamassa purkkiin, kun hups vaan, se kumi oli ollut niin hankala muistaa käytännössä. Kumma, silti niitä kesäkumipaketteja löytyi joka taskun ja laukun pohjalta. Sukupuolitautitestit näytti kaikessa negatiivista, onneksi näin. Sinä itsekäs mies, jos naiselta lapsensaantikyvyn olisit vienyt, vain, että sinun seksiseikkailusi olivat olleet mukavempia.
Noh, meni hieman aikaa ja tuli eteen tilanne, jossa molemmat olivat heittäytyneet samaan veneeseen, tulkoon lapsi, jos on tullakseen. Ja niin kävi, raskaustesti näytti kahta viivaa. Oli naisen aika laittaa kroppansa todella likoon.
Tämän naisen raskaus oli keskimääräisen hankala, pahoinvointeineen, erinäisine selkäkipuineen, rannekanavaoireyhtymineen ja mitä näitä nyt oli, henkisistä koettelemuksista puhumattakaan. Ja toki, mies sai tästä osansa, itkuista naista lohduttaessaan, kitinää kuunnellessaan ja mitä näitä nyt on. Veikkaan silti, ettei yksikään hormonipäissään lauottu paha sana satu niin paljon kuin lapsen maailmaan puskeminen. Mutta nainen oli kyllä tiennyt mihin ryhtyi, hän oli tiedostanut vastuun jo siinä vaiheessa, kun ehkäisyä ei käytetty. En väitä, että nainen olisi tiennyt tismalleen, mitä tuleman piti, sillä raskaus voi laittaa elämän mullin mallin, vaikka se olisi maailman odotetuin ja suunnitelluin asia. Sinusta voi tulla aivan eri ihminen. Mies saattaa miettiä mielessään, että häntä on huijattu, joku jopa päättää jättää naisensa yksin, joku ei koskaan ole tukena ollutkaan. Tämä mies ei kuitenkaan koetteluista huolimatta lähtenyt, ja oli naisensa rinnalla synnytyksessä, vastaanottamassa yhdessä maailman parasta palkintoa, heidän lastaan.
Niin ja se synnytys, se onkin yksi koettelemus. Se kun voi olla jopa ihmishengelle vaarallinen, eikä vain yhdelle, vaan kahdelle tai kolmelle tai niin monelle, mitä luoja on suonut. Se on silti hyvin mennessään ainutlaatuisinta ja ikimuistoisinta, mitä kukaan nainen voi koskaan kokea. Synnyttäneenä naisena koen jopa tiettyä etuoikeutta ja ylpeyttä miehiin nähden, minun kroppa ja minun pää pystyivät siihen.
Synnytyksen jälkeen onkin sitten monenlaisia lähtökohtia uuteen elämäntilanteeseen. Joku nainen on kuukauden päästä sellaisessa tikissä, että oksat pois, toinen kantaa jälkiä kehossaan loppuelämän, mutta voisin väittää, että keskimäärin naisen alapää ei tunnu samalta hälle itselleen kuin ennen synnytystä. On kovia kipuja, uskomattoman paljon verta, epävarmuutta, kovin tiedostava olo, huoli kaikenmaailman tuntemusten kanssa ja noh, seksi ei käy edes mielessä, saati jos sille edes olisi aikaa uudessa vauva-arjessa. Ja toki, siinähän se miehen kärsimys iskeekin peliin. Voi pojat, se on sinun velvollisuus antaa sille naiselle tilaa toipua ja sie kiltisti hakkaat hanskaan, jos pakottava tarve iskee. On naisia, jotka pystyvät siihen pian, mutta jokainen saa ottaa siihen juuri sen tarvitsemansa ajan. Niin kauan kun sie et puske sinun haarovälistä n. 3,5kg elävää olentoa, ei sinulla ole minkäänlaista oikeutta kyseenalaistaa toipumiseen menevää aikaa.
Ainiin, takaisin tarinaan. Tarinan pariskunnalla oli asiat niin hyvällä mallilla vauva-arjessaan, että oli jo aika miettiä ehkäisyn aloittamista, lisää vauvoja kun ei ollut suunnitelmissa lähiaikoina. Ainoana vaihtoehtona nainen koki soveltuvaksi kuparikierukan. Hormonaalisia vaihtoehtoja ei edes harkittu, sillä nainen ei halunnut riskeerata mielenterveyttään, joka jo muutenkin hormonihuuruissa oli koetuksella. Neuvolasta varattiin aika ja tuli päivä, jolloin kierukka asetettiin. Tuosta suhteellisen kivuliaasta lystistä 110e kustantanut nainen ihmetteli kovia kipuja, mutta hieman vertaistukea saatuaan, ajatteli sen olevan normaalia. Seuraavana päivänä nousi kuume, ja kivut jatkuivat ja kuvaan tuli muitakin oireita. Päivän katseltuaan päätti hän soittaa päivystykseen, jossa häneltä otettiin perusnäytteet. Kuumetta 38,4astetta, tulehdusarvot hieman koholla, muissa arvoissa ei poikkeavuuksia. Olisi tarvittu vielä ultraääni ja sisätutkimus. Koska tarvittavaa välineistöä ei ollut tarjolla, ei naiselle pystytty tekemään oikeita toimenpiteitä ja hän sai kontrolliajan seuraavalle aamulle ja särkylääkkeitä kotiin mukaan jopa kaksin kappalein. Kun lääkäriaika koitti, oli kuumetta edelleen ja tulehdusarvot koholla. Hän sai muutaman tunnin odottelun jälkeen kuulla, että kierukan laitto oli aiheuttanut kohtuun jonkin tulehduksen ja kierukka piti poistaa. Olihan se kerinnyt jo päivän siellä olemaan, ehkäisynä. Kotiin hän lähti kahden vahvan antibioottikuurin kanssa ja alapää hyvin kivuliaana, pahoilla mielin.
Ja niin, sanomattakin selvää on, että tarina on minun. Parin päivän lieviin synnytyskipuihin verrattavat kipuilut alkaa olla takanapäin, ja pää käsittelee tapahtunutta, vitutus on suunnaton hukkaan menneessä rahassa ja turhissa kivuissa ja lääkekuurissa. Mutta eipä tässä voi ketään syyttää. Kävi vain huono tuuri. Minulla on onneksi ihana mies, joka on ymmärtänyt synnytyksestä lähtien, ettei ole ihme, jos paikat ei ole kunnossa ja seksi päällimmäisenä mielessä. Mies, joka arvostaa fyysistä panostani tähän kaikkeen ja joka on antanut minulle tilaa. Mutta koska tiedän ettei kaikilla näin ole, ja monia yksinhuoltajaäitejä tuntien, kihisen kiukusta, kun ajattelen, miten epätasa-arvoista tämä on. Todennäköisesti mottaisen ensimmäistä kakslahkeista, jonka suusta kuulen, että kumia on epämiellyttävä käyttää. Niin, empä se miekään siitä niin paljon nauti, mutta hitto soikoon, ei tämä kohdun tulehduskaan kiva ollut, saati, että seuraamuksena voi olla jopa lapsettomuus, niin että alkakaapa äijät valittamatta hommaamaan niitä sadetakkeja pikkuveikoillenne, nimittäin, niitä löytyy, varmasti myös sun yksilölle sopivassa koossa. Niin kauan, kun te ette synnytä, sekoita päätänne/elimistöänne hormonivalmisteisilla ehkäisyillä tai ole niitä, joille asetetaan sisällenne jotain sinne kuulumatonta, saati maksa tätä kaikkea lystiä, tai jos kehtaatte väittää, ettei isän vastuu kuulu teille ja katoatte kuvioista kuin pieru Saharaan, niin olkaa hyvät ja arvostakaa naisianne siinä määrin ja kantakaa vastuunne niinkuin miehen kuuluu. Ja muistakaa, että minä en nyt todellakaan puhu sitten näistä tapauksista, kun ehkäisy pettää, koska silloin se on yllätys ja hankala tilanne itse kullekkin ja vaihtoehdot punnittava huolella. Toivoisin vain, että jokainen ajattelisi omaa napaa pidemmälle tässä ja muistaisi, että seksi on kahden (tai joskus useammankin) ihmisen välinen kauppa ja vaikkakin kovin nautinnollista, niin se välineistö on luotu lisääntymistä varten ja vastuu on molemmilla osapuolilla. Nostan hattua jokaiselle äiti-ihmiselle, joka on kroppansa likoon laittanut ja varsinkin teille, jotka olette yksin ottaneet vastuun kannettavaksi. Ja miehet, ilman teitä, me emme olisi näitä vahvoja naisia ja äitejä, siksi te olette niin ärsyttävän rakkaita ja vihastuttavan ihania. Ihmisiä tekin, ja harvoissa tapauksissa täysiä mulkkuja.
Oletko mies, tai nainen, ja et tykkää käyttää yhdynnässä kumia? Miepä kerron pienen tarinan.
Oli mies ja oli nainen. Heidän vapaa suhde perustui luottamukseen myös toisten seksikumppaneiden kanssa käytetyn ehkäisyn suhteen. Sitten sitä oltiinkin pissaamassa purkkiin, kun hups vaan, se kumi oli ollut niin hankala muistaa käytännössä. Kumma, silti niitä kesäkumipaketteja löytyi joka taskun ja laukun pohjalta. Sukupuolitautitestit näytti kaikessa negatiivista, onneksi näin. Sinä itsekäs mies, jos naiselta lapsensaantikyvyn olisit vienyt, vain, että sinun seksiseikkailusi olivat olleet mukavempia.
Noh, meni hieman aikaa ja tuli eteen tilanne, jossa molemmat olivat heittäytyneet samaan veneeseen, tulkoon lapsi, jos on tullakseen. Ja niin kävi, raskaustesti näytti kahta viivaa. Oli naisen aika laittaa kroppansa todella likoon.
Tämän naisen raskaus oli keskimääräisen hankala, pahoinvointeineen, erinäisine selkäkipuineen, rannekanavaoireyhtymineen ja mitä näitä nyt oli, henkisistä koettelemuksista puhumattakaan. Ja toki, mies sai tästä osansa, itkuista naista lohduttaessaan, kitinää kuunnellessaan ja mitä näitä nyt on. Veikkaan silti, ettei yksikään hormonipäissään lauottu paha sana satu niin paljon kuin lapsen maailmaan puskeminen. Mutta nainen oli kyllä tiennyt mihin ryhtyi, hän oli tiedostanut vastuun jo siinä vaiheessa, kun ehkäisyä ei käytetty. En väitä, että nainen olisi tiennyt tismalleen, mitä tuleman piti, sillä raskaus voi laittaa elämän mullin mallin, vaikka se olisi maailman odotetuin ja suunnitelluin asia. Sinusta voi tulla aivan eri ihminen. Mies saattaa miettiä mielessään, että häntä on huijattu, joku jopa päättää jättää naisensa yksin, joku ei koskaan ole tukena ollutkaan. Tämä mies ei kuitenkaan koetteluista huolimatta lähtenyt, ja oli naisensa rinnalla synnytyksessä, vastaanottamassa yhdessä maailman parasta palkintoa, heidän lastaan.
Niin ja se synnytys, se onkin yksi koettelemus. Se kun voi olla jopa ihmishengelle vaarallinen, eikä vain yhdelle, vaan kahdelle tai kolmelle tai niin monelle, mitä luoja on suonut. Se on silti hyvin mennessään ainutlaatuisinta ja ikimuistoisinta, mitä kukaan nainen voi koskaan kokea. Synnyttäneenä naisena koen jopa tiettyä etuoikeutta ja ylpeyttä miehiin nähden, minun kroppa ja minun pää pystyivät siihen.
Synnytyksen jälkeen onkin sitten monenlaisia lähtökohtia uuteen elämäntilanteeseen. Joku nainen on kuukauden päästä sellaisessa tikissä, että oksat pois, toinen kantaa jälkiä kehossaan loppuelämän, mutta voisin väittää, että keskimäärin naisen alapää ei tunnu samalta hälle itselleen kuin ennen synnytystä. On kovia kipuja, uskomattoman paljon verta, epävarmuutta, kovin tiedostava olo, huoli kaikenmaailman tuntemusten kanssa ja noh, seksi ei käy edes mielessä, saati jos sille edes olisi aikaa uudessa vauva-arjessa. Ja toki, siinähän se miehen kärsimys iskeekin peliin. Voi pojat, se on sinun velvollisuus antaa sille naiselle tilaa toipua ja sie kiltisti hakkaat hanskaan, jos pakottava tarve iskee. On naisia, jotka pystyvät siihen pian, mutta jokainen saa ottaa siihen juuri sen tarvitsemansa ajan. Niin kauan kun sie et puske sinun haarovälistä n. 3,5kg elävää olentoa, ei sinulla ole minkäänlaista oikeutta kyseenalaistaa toipumiseen menevää aikaa.
Ainiin, takaisin tarinaan. Tarinan pariskunnalla oli asiat niin hyvällä mallilla vauva-arjessaan, että oli jo aika miettiä ehkäisyn aloittamista, lisää vauvoja kun ei ollut suunnitelmissa lähiaikoina. Ainoana vaihtoehtona nainen koki soveltuvaksi kuparikierukan. Hormonaalisia vaihtoehtoja ei edes harkittu, sillä nainen ei halunnut riskeerata mielenterveyttään, joka jo muutenkin hormonihuuruissa oli koetuksella. Neuvolasta varattiin aika ja tuli päivä, jolloin kierukka asetettiin. Tuosta suhteellisen kivuliaasta lystistä 110e kustantanut nainen ihmetteli kovia kipuja, mutta hieman vertaistukea saatuaan, ajatteli sen olevan normaalia. Seuraavana päivänä nousi kuume, ja kivut jatkuivat ja kuvaan tuli muitakin oireita. Päivän katseltuaan päätti hän soittaa päivystykseen, jossa häneltä otettiin perusnäytteet. Kuumetta 38,4astetta, tulehdusarvot hieman koholla, muissa arvoissa ei poikkeavuuksia. Olisi tarvittu vielä ultraääni ja sisätutkimus. Koska tarvittavaa välineistöä ei ollut tarjolla, ei naiselle pystytty tekemään oikeita toimenpiteitä ja hän sai kontrolliajan seuraavalle aamulle ja särkylääkkeitä kotiin mukaan jopa kaksin kappalein. Kun lääkäriaika koitti, oli kuumetta edelleen ja tulehdusarvot koholla. Hän sai muutaman tunnin odottelun jälkeen kuulla, että kierukan laitto oli aiheuttanut kohtuun jonkin tulehduksen ja kierukka piti poistaa. Olihan se kerinnyt jo päivän siellä olemaan, ehkäisynä. Kotiin hän lähti kahden vahvan antibioottikuurin kanssa ja alapää hyvin kivuliaana, pahoilla mielin.
Ja niin, sanomattakin selvää on, että tarina on minun. Parin päivän lieviin synnytyskipuihin verrattavat kipuilut alkaa olla takanapäin, ja pää käsittelee tapahtunutta, vitutus on suunnaton hukkaan menneessä rahassa ja turhissa kivuissa ja lääkekuurissa. Mutta eipä tässä voi ketään syyttää. Kävi vain huono tuuri. Minulla on onneksi ihana mies, joka on ymmärtänyt synnytyksestä lähtien, ettei ole ihme, jos paikat ei ole kunnossa ja seksi päällimmäisenä mielessä. Mies, joka arvostaa fyysistä panostani tähän kaikkeen ja joka on antanut minulle tilaa. Mutta koska tiedän ettei kaikilla näin ole, ja monia yksinhuoltajaäitejä tuntien, kihisen kiukusta, kun ajattelen, miten epätasa-arvoista tämä on. Todennäköisesti mottaisen ensimmäistä kakslahkeista, jonka suusta kuulen, että kumia on epämiellyttävä käyttää. Niin, empä se miekään siitä niin paljon nauti, mutta hitto soikoon, ei tämä kohdun tulehduskaan kiva ollut, saati, että seuraamuksena voi olla jopa lapsettomuus, niin että alkakaapa äijät valittamatta hommaamaan niitä sadetakkeja pikkuveikoillenne, nimittäin, niitä löytyy, varmasti myös sun yksilölle sopivassa koossa. Niin kauan, kun te ette synnytä, sekoita päätänne/elimistöänne hormonivalmisteisilla ehkäisyillä tai ole niitä, joille asetetaan sisällenne jotain sinne kuulumatonta, saati maksa tätä kaikkea lystiä, tai jos kehtaatte väittää, ettei isän vastuu kuulu teille ja katoatte kuvioista kuin pieru Saharaan, niin olkaa hyvät ja arvostakaa naisianne siinä määrin ja kantakaa vastuunne niinkuin miehen kuuluu. Ja muistakaa, että minä en nyt todellakaan puhu sitten näistä tapauksista, kun ehkäisy pettää, koska silloin se on yllätys ja hankala tilanne itse kullekkin ja vaihtoehdot punnittava huolella. Toivoisin vain, että jokainen ajattelisi omaa napaa pidemmälle tässä ja muistaisi, että seksi on kahden (tai joskus useammankin) ihmisen välinen kauppa ja vaikkakin kovin nautinnollista, niin se välineistö on luotu lisääntymistä varten ja vastuu on molemmilla osapuolilla. Nostan hattua jokaiselle äiti-ihmiselle, joka on kroppansa likoon laittanut ja varsinkin teille, jotka olette yksin ottaneet vastuun kannettavaksi. Ja miehet, ilman teitä, me emme olisi näitä vahvoja naisia ja äitejä, siksi te olette niin ärsyttävän rakkaita ja vihastuttavan ihania. Ihmisiä tekin, ja harvoissa tapauksissa täysiä mulkkuja.
Tilaa:
Kommentit (Atom)