Magical wednesday.

Aamusta meikä harhaili jossain Ylöjärven mettiköissä, koska luotin Google Mapsin suorimpaan reittiin. Paskat se mikään suorin ollut! Minä menin pikkukilpurilla siellä pitkin maita ja mantuja jotain pikkusia hiekkateitä ja luulin olevani eksyksissä, kunnes saavuin paikkaan, jonne pitikin. Mutta oikeesti meinasin vaipua sellasee epätoivoon, kun en uskonu löytäväni perille. Myöskin bensamittari oli ystävä, joten oishan se nyt ollu huippua jäädä jumiin johonki korpeen, kun on menossa työhaastatteluun. NOT.

Ton näkösenä tuli siellä käytyä.

Jep, tommosissa.

Työhaastattelu meni hyvin, tuun viihtyyn siellä mestassa erinomaisesti! Ihan huippumamma se mun "pomo". Tosi rento ja höpötti paljon, enkä häpeilly yhtää puhua sen kanssa kaikkee, kun taas joskus käy niin. Maanantaina ekaan työvuoroon, ihan mahtavaa. Ootan innolla, paitsi niitä aamuherätyksiä VIIDELTÄ tai viimestää puol kuus. Ei oo mun juttu noi aamut, ainaka näin pimeenä vuoden aikana, mulla sekoo nuppi ja kiukuttelen aamusin ihan ku pikkukakara tyyliin : "Eikä, en tahdo lähtee mihinkä, mä tahon jäädä lämpösen peiton alle ja mököttää ja mä en tahdo pukee päälle ja en tahdo syödä aamupalaa ja inhoon kaikkee ja kaikki on huonosti". Ja kaikki vinguttuna semmosella pikkulapsi-äänellä. Sounds great!? Miettikääpä sitä mun eksä raukkaa, joka kuunteli sitä lähinnä joka aamu, kun olin menossa kouluun/töihin/muuta aikasin alkavaa. Se toki teki sen suuuuuuren virheen kerran, kun halusin kiukuta, niin tyyppi vetää peiton mun päältä ja yritti vielä tönätä mua alas sängystä! EI NIIN TEHDÄ. Mä kiukkusin sille loppupäivän, mutta jossain vaiheessa mua rupes jo naurattaan, että osasin olla niinkin lapsi. Mutta joskus sellaiselle on tarvetta, eikö totta ;)

Kun pääsin kotiin (hieman asfaltoidumpaa ja nopeampaa reittiä) datailin hetken ja olin jo menossa päikkäreille, kun mun ystävä Janne houkutteli mut kahville sen työpaikalle. Noh, minä kun en oo koskaan ks. paikassa käyny, niin hyppäsin bussiin ja taioin itseni (Ja Janne, kyllä, se oli suuri taikatemppu, hehe ;D) paikkaan nimeltä 2h+k. Janne toimii siellä kokkina (ihan huippuna sellasena tietty) Noh, meitsihän rakastu paikkaan ihan täysin. Kodikas, sopivan pikkune, herkulta näyttävä ruokalista, avokeittiö ja mukava henkilökunta. Kahviteltiin, rupateltiin ja kattelin kun Janne teki töitään. Sitten heräs nälkä ja mut ylipuhuttiin syömään etanoita, koska ne kuulemma on siellä tosi hyviä. (Ja voin sanoo, että on!) Taistelin vastaan, en siksi, etteikö ne ois hyviä, vaan siks, ettei tehny mieli, halusin salaattia. Tosin kun sain annoksen eteeni, niin aloin vaan syömään, kuvaaminen unohtu, vaikka piti, joten lainasin täältä vastaavan kuva. Oli ihan huippuhyvää, vaikkakin tirisi rasvaa.

Tolta se suurinpiirtein näytti.

Ja tämmösiä syöpöttelin ootellessa. Hyvää ja hyvää!

Koska näin, miten hyvältä eräs jälkkäri näytti, oli munkin pakko saada. Ja sitä ei kuvaa sanat, mutta se oli jotain taivasta mulle. Suklaata, jäätelöö, vähä marjoja. Mmmm nam.

Kyllä Janne tietää, mistä tytöt tykkää. SUKLAASTA.

 Kotio ku pääsin, niin oli kiva nukahtaa vattan (ja kahden kissan) viereen ja vetää pikku päikkärit. Ja kun heräsin, rupesin kirjottaan tätä ja feisbuukkaileen. Sitte tuli Jannen kanssa puhe Salkkareista ja pyysin sen mun luo kattoon niitä. Iltahan venähti, koska teema oli paskat teevee-ohjelmat ja nauraminen. Katottiin just nää hyvät Kalajoen hiekat ja BB. Salkkarit on hyvä ja C.S.I, vaikka niistäkin molemmista saatiin revittyä huumoria. En oo pitkään aikaan nauranu niin paljon ku tänää.

Näin kivan päivän jälkee näkee hyviä unia tai ainaki voin taikoo niistä hyviä. Palataan.