Mä tahdon tietyn osan mun kesästä takasin, tarkemmin ottaen heinäkuun. Se oli mun aikaa, mä olin onnellinen, vaikka olinkin juuri eronnu. Nautin hyvästä seurasta, vapaudesta ja rentouduin erinäisin tavoin. Sillon tajusin ekan kerran, että olin matkalla siihen minään, joka tahdon olla. Sillon elämä hymyili ja näytti siltä, että uus alku puhtaalta pöydältä oli juurikin siinä käden ulottuvilla. Sitten tapahtu jotain, en itsekkään tiedä mitä, mutta se onni pirstoutu tuhanteen pikkupalaseen. Niitä palasia tässä on nyt sit kokoiltu ja oon tajunnu jättää turhat palat pois, ja tässä tapauksessa ne turhat palat on ihmisiä ja asioita, joista tahdoin eroon. Laatu korvaa määrän, tässäkin tapauksessa.
Mä olen ihminen, joka rakastuu kovin helposti ja ihastun kovasti, joten muhun sattuukin aika helposti. Otan asiat joskus turhanki raskaasti ja sillai. Jossain kohtaa kesää mua revittiin niin moneen suntaan, että mä olin hajoamassa. Miks oisin antanu itelleni käydä niin? Mä pyristelin eroon muutamasta asiasta ja sain tilalle jotain paljon parempaa. Tai ainakin luulin niin, ne olikin vaan korvikkeita, eikä mikään ollutkaan pysyvää.
Nyt leffan katsomisen jälkeen en tiedä, oonko iloinen vai surullinen. Lähinnä ehkä mullon haikee olo. Mä muistan, kun mä nukahdin hymyssä suin ja aamulla herätessä, oli hyvä fiilis, koska oli asioita, jotka teki mut onnelliseks. Tai ainaki asioita, joilla pysty pakeneen hetkeks todellisuutta. Ja yks ainut paikka, johon pakenin, koska siellä ei ollut käynyt vielä mitään pahaa. Siellä on ja pysyy eräs kesän parhaista illoista ja jota en koskaan tuu unohtaan. Siellä tuli vietettyä myöhemmin kesällä hetki jos toinenki, yksin tai jonkun kanssa, eikä koskaan tullut lähdettyä sieltä surullisena.
 |
| Mun turvapaikka. |
Noh, tulipahan taas fiilisteltyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti