Isi, mä rakastan sua.

Isiä on kaikenlaisia, omanlaisia, erilaisia. Jokaisella meistä omamme, lähellä tai kaukana, mielessä, sydämessä tai jossain muualla. Mun isä on pienen välimatkan päässä, nähdään mielestäni liian harvoin, mutta se on silti lähellä, aina mukana ja tallessa muistoissa, sydämessä. Se on mun isi. Ja mä sen tyttö. On ehkä väärin sanoa, mutta saatan rakastaa isääni enemmän kun äitiä. Mutta ehkä se on erilaista rakkautta. Ainakin eri tavoin osoitettua. Isä on mulle maailman tärkein henkilö, enkä pystyis kuvitteleen elämääni ilman sitä. Ja sitten joskus, kun isi ei enää oo tässä maailmassa, noh, mä en edes pysty ajatteleen asiaa, ilman, että nousee tippa linssiin. Mä toivoisin, että jokainen sais elämässään kokee isänrakkautta jossakin muodossa, sillä se on ainutlaatuista. 

Mun piti esitellä vain kaksi kuvaa, jossa ollaan isi ja mä. Mutta löysinkin kuvia etsiessäni jotain muuta, josta tahdon kertoa. Valitettavasti en sitä itseään voi jakaa, koska tahdon pitää pienen yksityisyyden tämän asian osalta. En tiedä miks, mutta löysin vasta nyt videoita mun lakkiaisista. Ja en voi uskoa sitä itkun määrää, joka pääsi, kun videot katsoin. Videot on kuvattu isän puheesta mulle. Isi itki, minä itkin, ja kaikki muutkin pyyhki silmiään. Se fiilis, kun iskä on musta niin ylpee ja kun se kertoo, miten paljon se mua rakastaa. Mä olen todella onnellinen omistaessani sellaisen isän.

Mutta on jotain, joka on vain iskän ja mun. Videoille tallentunut puhe on lähinnä sitä, ku iskä kokoo itseensä, eikä saa paljon sanottua. Mutta mun sydämeen on tallentunut se hetki, kun isi tahto reenata puhetta. Mä sain sillon kuulla koko homman ja itkettiin kaksin. Se oli meijän hetki. Sitä en pysty kertoon mitä se sano, ei ehkä kukaan edes ymmärtäis, enkä edes tahdo. Mutta se hetki muutti jotain meidän välillä. Mä en ollut enää pelkästään isin pikkutyttö, vaan mä tunsin, että iskä arvosti mua ihmisenä ja olisi jatkossakin mun tukena, tilanteessa kun tilanteessa. Mä olin onnellinen. Mulle oli siinä vaiheessa ihan sama pitäisikö isä enää puhetta muiden kuullen, sillä puhe teki muhun sellaisen vaikutuksen. Olin otettu ja onnellinen. Ja samalla varmistui asia, josta olin ollut hieman epävarma aiemmin. Mun isi oli edelleen mun isi ja mä olin sille maailman ainut ja tärkein tytär. Ja, että sen rakkaus mua kohtaan ei katoa koskaan, oli välimatka ja näkemisten väliajat mitä vain. 

MÄ RAKASTAN MUN ISÄÄNI.<3

Meidän yhteinen juttu on toi laulaminen. Ps. oompa ollu söpö joskus.

Isi mukana ysin luokkaretkellä, siitäkään ei ois selvitty ilman häntä.

Mä oon ehkä ikuisesti kiitollinen tästä hetkestä, tästä kuvasta ja mun iskästä.