Masiskuu eikun siis marraskuu.

Mun vuodessa on onneks vaan kaks masentelukuukautta ja nyt toinen niistä on ohi. Toisesta kun selviää, niin johan sitten ollaan joulufiiliksissä ja odotetaan tulevaa vuotta. Näin loppuvuodesta aina tuntuu, että jopa meni nopeesti koko vuosi. Ja onhan se kai lyhyt aika. Ja on itsestään kiinni miten vuotensa elää. Mä elin kerrankin oman pään mukaan ja..

..monen mielestä mä oon tänä vuotena sössiny se tulevaisuuden, jota luulin haluavani viimeisen kolme vuotta. Sitten, mä en yhtäkkiä tahtonutkaan. Muutuin monen mielestä ja tein asioita, joita en koskaan kuvitellut tekeväni. Oon miettiny, että paskat mä mitään sössiny. Mähän tein niinkuin ite halusin, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Muuttihan se asioita ja valitettavasti aiheutti harmia muiden elämään. Se oli ehkä isoin päätös mun elämässä, mutta se oli tulossa eteen, enemmin tai myöhemmin. 

Välillä on päiviä, jolloin kaipaan sitä vanhaa, tuttua ja turvallista. Niitä samoja ihmisiä päivästä toiseen, pieniä piirejä ja jaettua elämää. Sitä, että oli me, ei vaan mä. Toisaalta taas huomaan nauttivani pienistä asioista, joita nykyään mun elämässä on. Uusia ihmisiä, jotka eivät kaikki tunne toisiaan. Suunnitelmia, joille ei ole suuria esteitä. Vapautta, tehdä mitä tahdon, milloin tahdon. Mä olen tietyllä tapaa onnellinen. Ennen multa vaadittiin tiettyjä asioita, joten toteutin niitä. Olin jotain, mitä en oikein tunnistanut. Joten jos muutuin, niin omasta mielestä parempaan suuntaan. Vaikka pohjakosketuskin taidettiin tehdä. Eikai sitä voi löytää itseään, jollei tee ja kokeile kaikennäköistä.

Rupesin pohdiskeleen tämmöstä, koska tänään mua kyllä silti masentaa. Ja mietin, että miks. Mutta päädyin vaan siihen, että se on tää vuodenaika. On pimeetä ja ahdistavaa. Sateista, sumuista, harmaata. Ei mua ainakaan turhaan hymyilytä. Mutta tää on sitä aikaa, jolloin osaan iloita enemmän pienistä arjen iloista. Kavereista, kivoista työpaikoista ja -päivistä, hyvästä musiikista, ruuasta jne jne, kaikesta mikä vähänkin piristää mieltä. Koska tänään ei ole oikein ollut sellaista, niin väsyttää ja möksötyttää. Ja hyvä musiikkikin tuo vaan mieleen juttuja ja ihmisiä, joita välillä on ikävä, mutta oon ylpee ittestäni, kun tein erheeni ja virheeni ja oon nyt tässä. Elämällä on ehkä vielä kaikenmoista kivaa tarjolla. Vaikkei tämmösenä marraskuun iltana siltä nyt tunnukka. Yeah, gotta move on.