Teille, jotka piston sydämessä tunnette.

Nyt mä vaan kirjotan, kaiken sen, jota pyörii mun päässä. Mä tahdon, että te tiedätte. Koska mä en osaa enää puhua näitä asioita, ilman, että itken hulluna ja en saa sanottua asioita, on mun kirjotettava. Hyvä, että nään tätä näyttöä kyynelten lomasta, mutta en mä enää tiä muuta tapaa. Ei, mä en oo surullinen. Päinvastoin, nää kyyneleet on vaan sitä kaikkea, joka kuohuu mun sisällä. Mä itken jo valmiiks sitä ikävää, jota kohta koen, sitä kaipuuta rakkaita ihmisiä kohtaan. Ja miks mä silti lähden, te kysytte. Oon miettiny miten mä selittäisin sen, että te todella ymmärtäisitte, mutta mä en keksi. Tyypit rakkaat, ymmärtäkää.

Mä rakastan teitä. Kun mä viime talvena lähdin ekan kerran, se avas mun silmät. Mulla on maailman mahtavimpia ystäviä ja ihmisiä mun ympärillä. Tyyppejä, jotka tietää puolesta sanasta, mitä mä tarkotan. Tyyppejä, joiden kanssa ees sitä puoltakaan sanaa ei tarvita. Rakkaita ihmisiä, joita ilman mä en todellakaan tiä mitä mä tekisin. Ja mä en oo osannu arvostaa tätä kaikkee ennen. Rehellisesti sanottuna. Nyt oon ylpee itestäni, että arvostan. Tärkeistä ihmissuhteista on tullut elämääkin tärkeempiä ja ihmisistä osa mua. Mä en esimerkiks ihan oikeesti osaa sanoa olisinko just tällänen ilman sua Aino. Tai Sofia. Tai oikeastaan kuka tahansa mun huikeista ystävistä, saatika ihanasta perheestä. Kun sä oot jakanu puolet elämästä jonkun ihmisen kanssa kasvaen tai tavannu tyypin, joka yhden koulupäivän jälkeen on selkeästi ihminen, jota voit kutsua parhaaks ystäväks loppuelämäs, se vaikuttaa siihen, mitä susta tulee. Ja mä en vois olla kiitollisempi niistä asioista, joita tietyt ihmiset on muhun lisänny tai mitä ne on musta karsinut.
Musta on tullu ihan järkyttävä itkupilli. Aina mä oon ollu tunteikas, mutta nykyään mä itken ihan liian helposti. Kai se kertoo jostain. Mutta useemmin mä nykyään huomaan niitten kyynelten olevan onnen kyyneliä tai vaan sitä, kun pakahdun tähän tunneryöppyyn. Mitä te ihmiset saatte mussa aikaseks, hullua! Miten te kaikki ihanuudet ootte löytäny tienne mun elämään, oikeasti.

Ja nyt kun mä taas meen, huh, ette tiiäkkään miltä se tällä kertaa tuntuu. Kysymyksiä siitä, miks mä meinaan jäädä sinne, enkö vois olla täällä, koska tuun käymään. Te ootte ihania, noin te kerrotte, että välitätte. Mutta mulla ahistaa kaikki se. Mä en ymmärrä, miten se paikka on niin koti, mutta mä oon siellä onnellinen, vaikka te ette sielä ookkaan. Täällä mä oon vaan onnellinen teistä. Välillä mun tekis mieli kysyä teiltä, miksette TE voi tulla mukaan. Älkää siis pyytäkö mua jäämään, koska niin mä en tee. Mun tulee vaan paha mieli. Ette te mitään menetä, jos mä oon siellä. Niinkun tekin ootte kokoajan mun mukana sydämessä, toivon mäkin olevan täällä teidän. Ja kaiken tän keskellä, musta tuntuu siltä. Mä elän näistä hetkistä, kun tajuan miten onnekas oon tuollasista ihmisistä.

Oon liikaa saanu viime aikoina kuulla kaikesta mitä mun läheisille on tapahtunut, tai tässä elämässä ylipäätään. Mun rakkaiden huolet on myös mun huolia. Mutta siks mun on elettävä täysiä tää elämä, joka mulla on. Mulle se tällä hetkellä tarkottaa elämää Lapissa. Mun sydän on siellä just nyt. Tietenkin mä pelkään, että mä menetän jotain suurta "poissaolessani" tai että jollekkin mun läheiselle tapahtuu jotain, mutta koska mä luotan johonkin suurempaan, niin te uskomattoman ihanat ihmiset ansaitsette vain hyvää ja sitä mä uskon teille tapahtuvan. Just siks mä vaalin näitä päiviä ja viikkoja täällä etelässä teän kanssa, elän nää ajat täysillä. Näin mä pidän teidät mulle vielä arvokkaampina, kun mitä sillon, jos olisin kokoajan täällä teän kanssa. Rehellisesti.

Mutta kyllä mä teitä kaipaan. Enemmän kun mitään muuta, mä kaipaan teitä. Mutta sitten mä voin ottaa puhelimen käteen ja soittaa. Mulle on tärkeintä kuulla, että teillä on kaikki hyvin. Ei mee päivääkään, etten ajattelis teitä tyypit. Ja se tunne, kun nään teitä pitkän ajan jälkeen, en tiä parempaa. Kaiken tän tekstin tarkotuksena oli saada kaikki se, mitä päässä pyörii, edes johonkin järkevään muotoon, tiedä sitten onnistuiko. Nyt musta alkaa tuntuun, että toistan itteeni.
Ja tää menee kaikille teille, perheelle, ystäville.