On pimeetä koko ajan. Oon väsynyt. Viimeinen kuukausi on ollut raskas kaikin puolin. Hyvässä ja pahassa. Yhtä tunteiden vuoristorataa, kun tää pieni sydän tuntee niin kovin suuresti kaiken mitä tuntee. Suru on pienimmilläänkin valtava ja ilo vähimmilläänkin niin suurta, etten osaa sitä hallita.
Kuukauteen kun sitten sisällytetään rakkauden täyttämiä hetkiä, läheisen menetys, pikainen visiitti rakkaimpien luo, hautajaiset ja lämmin joulu perheen kesken, voitte vaan kuvitella kuinka pakahtumaisillaan tää sydän on ollut.
Mä kaipaan siihen yksinäiseen hetkeen keskelle ei mitään, kun saan unohtaa laskut, työt, arkiset asiat ja sen, mitä muut multa vaatii. Sen hetken kun saan olla kaikkea sitä mitä tunnen. Eli tällä hetkellä yks pirun pyörremyrsky. Mä en oo ees kerinnyt kirjottaa.
Just nyt mun on vähä sekava olla. Periaatteessa tosi hyvä, mullon ympärillä asioita, jotka tekee onnelliseks. Mutta miks mun tekee vaan mieli käpertyä sohvan nurkkaan ja näyttää sentteriä koko maailmalle. Ja aina joku vatipää kertoo mulle, että äläpä nyt, kyllä se elämä siittä taas suttaantuu. Kyse ei olekkaan siitä, vaan siitä mitä mun sydän ja pää huutaa ja miten saisin ne vaiennettua.
Suomeks sanottuna mua ahdistaa. Ei piä ressata tulevaa tai mitään, mutta minkäs sitä luonnolleen mahtaa. Oikeestaan mua ressaa tasan ja yks asia. Raha. Se perhanan ainainen ongelma. Kun melkein sain jo asiat kuntoon, tuli taas muutoksia, jotka laitto hommat sekasin. Perkele. Mutta ehkä kohta helpottas? Niinkö oon miettiny viimesen vuoden? Vai hä?
Sitä kaipais tästä oravanpyörästä pois. Hiljasuuteen ja antaa itelle aikaa. Tuntuu vaan, että sekin vaatii rahaa. Tai ainakin vapaata aikaa, jota en hirveemmin saa piettyä, kun on pakko painaa duunia ja tienata kaikki, mitä irti lähtee. Mä toki voisin kai harkita lisäduuneja, mutta tän hetkisen olotilan kanssa, en mä jaksais. Musta ei saa irti ihan hirveenä enempää. Muuten mullei jäis aikaa niille jutuille, joista mä nautin, niille jutuille, jotka loppuviimein pitää tän pään kasassa.
On tosi vaikee ottaa kiinni niistä jutuista, jotka on hyvin nyt. Jollakin hämärällä tapaa pelottaa, että nekin asiat katoaa. Mutta lainatakseni Samuli Putroa, "mitäpä jos sä pelkäät turhaan?"
Mullon sellanen levoton kaipuu johonkin koko ajan. Mä alan pikkuhiljaa tajuta minne ja miks, mutta sehän tässä kai pelottaa. Edessä on ehkä muutoksien vuosi 2015, saapa nähä, kuinka sitä pysyy pää ja sydän mukana menossa. Innolla ja pelolla odottelen. Yritän pitää teitäkin mukana. Palataan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti